maanantai 5. joulukuuta 2011

Itse olen perustellusti sitä mieltä että Suomen olisi pitänyt olla Natossa alusta alkaen. Parempi liittoumassa kuin yksin: Nykypäivän suomalaisuudesta ei voi olla ylpeä

Itse olen perustellusti sitä mieltä että Suomen olisi pitänyt olla Natossa alusta alkaen. Parempi liittoumassa kuin yksin: Nykypäivän suomalaisuudesta ei voi olla ylpeä


Perusteet:

Itsenäisyytemme on vajavainen kunnes miehitetyt alueet on palautettu. Erilaisia stalinistisia valheita ja väitteitä esitetään edelleen faktoina aivan kuten olisi Neuvostoliitto, mikä sekään ei ollut mikään oikea Liitto, niin totena. Suomen Karjalasta kajahtaa: Suomelta ryöstetyn ja miehitetyn Karjalan nykyistä väestöä on Suomen Vanhan Karjalan jäämistö, mitä jäi miehitetyn Viipurin läänin ulkopuolelle. Nykyinen popula mitä miehitetyillä alueilla ei edes sotilaineen ollut "miljoonaa" lähelläkään, vain n. 250 000 siviiliväestönä.

Ei saa samaistua miehittäjään eikä neuvostoprobagandaan. Eri asia on taas historiallisen Ita-Karjalan popula minkä väestöarviot Suomelta ryöstettyine alueineen ovat n. 800 000. - Pysytään totuudessa tai edes mahdollisimman lähellä sitä ;)? Meidän ei pidä surra miehittäjän kohtaloa. Sitä ei surreet algerialaistkaan kun 1962 Ranska joutui vetämään joukkonsa ja yli 100 vuotisen ranskalaispopulansa pois eli n. 3 miljoonaa. Näin Euroopassa, koska meillä?

Seppo Lehto kulttuurihistorioitsija, suomalainen toisinajattelija

Punikki-Tampere yhteisöllinen syöpä Leninmuseon rahoituksen kautta


--------------

http://feedback-and-discussion.blogspot.com

------------------------------------------------------------